1 minuutin luku

Kiertotalouskoalitio rakentaa Suomelle uutta kasvua - Sumi mukana vauhdittamassa materiaalien kiertotaloutta 

Kiertotalouskoalitio rakentaa Suomelle uutta kasvua - Sumi mukana vauhdittamassa materiaalien kiertotaloutta 

Kiertotaloudesta puhutaan Suomessa paljon, mutta käytännön tasolla eteneminen on ollut hidasta. Vaikka meillä on maailmanluokan osaamista ja teknologiaa, Suomi ei ole EU:n huippumaita kiertotalouden toteutumisessa. Samalla olemme materiaalikulutuksen kärkimaa ja ylikulutamme luonnonvaroja.    

Tämän ristiriidan ratkaisemiseksi perustettiin Kiertotalouskoalitio. Hanke kokoaa yhteen teollisten arvoketjujen keskeiset toimijat Suomessa ja Pohjoismaissa yhteisen tavoitteen äärelle: kiihdyttämään siirtymää aidosti toimivaan materiaalien kiertotalouteen ja nostamaan kiertotalous talouskasvun ja kilpailukyvyn kärkiteemaksi. Tavoitteena on myös kiertotalousinvestointien vauhdittaminen Suomessa. Investointien myötä parannetaan kiertotalouden omavaraisuutta ja luodaan uusia työpaikkoja.  

 

 

Kiertotalous ei ole vain ympäristökysymys – se on kilpailukykykysymys 

Kiertotalous on ympäristövaikutusten lisäksi myös talous- ja teollisuuspoliittinen kysymys. Euroopassa materiaalien saatavuus, omavaraisuus ja resurssien tehokas käyttö nähdään yhä selvemmin strategisina tekijöinä. Suomessa tämä konkretisoituu esimerkiksi siinä, että maksamme vuosittain EU:lle noin 90 miljoonaa euroa muovipakkausjätteen omavaramaksua kierrättämättä jääneistä muovipakkauksista. 

Suomessa kiertotalouden haasteiden taustalla ovat muun muassa talousmallin pohjautuminen luonnonvarojen ylikulutukseen ja tuen puute kiertotalousinnovaatioiden tuomisessa käytäntöön. Suomella on kuitenkin jo olemassa olevan osaamisen myötä mahdollisuus nousta kiertotalousmaiden kärkeen. Kiertotalouskoalition tavoitteena on edistää materiaalien kiertotaloutta, tehostaen muovien ja kriittisten materiaalien talteenottoa sekä kiertoa teollisissa arvoketjuissa.  

Koalition toimintaa koordinoi johtava pohjoismainen yritysverkosto, Climate Leadership Coalition (CLC), ja hanke käynnistyi virallisesti vuoden 2026 alussa. Mukana on toimijoita eri puolilta arvoketjuja. Tammi- ja helmikuussa järjestetyt workshopit kokosivat toimijat yhteen määrittelemään yhteisiä tavoitteita ja konkreettisia toimenpiteitä. 

 

 

Sumin rooli hankkeessa  

Sumin toiminnan ytimessä on kotimaisen kierrätyksen ja kiertotalouden vahvistaminen.  Välttämällä jätteen vientiä Suomen ulkopuolelle ja panostamalla kotimaiseen kierrätykseen, lisäämme kiertotalouden omavaraisuutta Suomen hallitusohjelman mukaisesti.

Työskentelemme sen eteen, että suomalaisella teollisuudella on käytettävissään laadukasta kierrätysraaka-ainetta, ja että Suomeen syntyy pysyviä kiertotalouden työpaikkoja. Kiertotalouden omavaraisuus, innovaatioiden käytäntöön vieminen sekä kotimaisten ratkaisujen tukeminen ovat meille strategisesti keskeisiä teemoja. 

Siksi osallistuminen koalitioon oli Sumille luonteva askel. Kun tavoitteena on rakentaa Suomeen vahvempaa ja omavaraisempaa materiaalien kiertotaloutta, kotimaisuuteen panostavan pakkaustuottajayhteisön näkökulman on oltava mukana yhteisessä keskustelussa. Sumin toimitusjohtaja Mika Surakka tuo koalitioon pakkaustuottajayhteisön näkemyksen ja pitkän linjan kokemuksen siitä, miten materiaalikierto saadaan toimimaan käytännössä – ei vain strategioissa. 

”Kiihdyttämällä kiertotalousinvestointeja vahvistamme alan omavaraisuutta Suomen hallitusohjelman mukaisesti. Tämä luo pysyviä kiertotalouden työpaikkoja Suomeen ja varmistaa, että verotulot ja materiaalien arvon nousu pysyvät kotimaassa. Kotimainen kierrätys poistaa tarpeettomat kansainväliset kuljetukset ja turvaa suomalaisen pakkausteollisuuden kilpailukyvyn kierrätysmateriaalin käyttövelvoitteiden tullessa voimaan.” 

-Mika Surakka, Sumin toimitusjohtaja 

 

Kohti hiilineutraalia kiertotalousyhteiskuntaa  

Kiertotalouskoalition pitkän aikavälin tavoitteena on tukea Suomen matkaa kohti hiilineutraalia kiertotalousyhteiskuntaa vuoteen 2035 mennessä. Tämä tarkoittaa käytännössä parempia edellytyksiä kierrätysasteiden nostamiselle, teollisten sivuvirtojen hyödyntämiselle sekä materiaalien ja energian yhteensovittamiselle aidoksi teolliseksi yhteistyöksi. 

Sumin näkökulmasta kyse ei ole yksittäisestä hankkeesta, vaan suunnasta, johon koko suomalaisen teollisuuden on mentävä. Kun materiaalit kiertävät tehokkaammin kotimaassa, Suomi vahvistaa kilpailukykyään, huoltovarmuuttaan ja kestävyyttään samanaikaisesti.

Lue lisää projektista koalition verkkosivuilta täältä 

 

TYNK artikkeli - Kiertotalouslain jatkovalmistelussa on pidettävä kiinni tuottajavastuusta

TYNK artikkeli - Kiertotalouslain jatkovalmistelussa on pidettävä kiinni tuottajavastuusta

Teksti on Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta TYNK:n julkaisema artikkeli. Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta edustaa jäsenikseen liittyneitä...

Read More
Jätelain kokonaisuudistus käynnissä – Sumi tiiviisti mukana kiertotalouslakityöryhmässä

Jätelain kokonaisuudistus käynnissä – Sumi tiiviisti mukana kiertotalouslakityöryhmässä

Suomessa ollaan parhaillaan valmistelemassa kokonaan uutta kiertotalouslakia, joka tulee korvaamaan nykyisen jätelain. Lain uudistamisen taustalla on...

Read More
Sumi Oy:n Mika Surakka on ensimmäinen Muovin kierto -palkinnon saaja

Sumi Oy:n Mika Surakka on ensimmäinen Muovin kierto -palkinnon saaja

Ympäristöministeriö jakoi muovin kiertotalouden Muovin kierto -palkinnon ensimmäisen kerran Muovifoorumissa 24.10.2023. Ministeriö haluaa palkinnon...

Read More